- Varsinkin kuumina tai muutenkin lämpiminä päivinä poni leikkii vedellä, eli laittaa etujalkojansa isoihin vesiämpäreihin ja seisoo siinä, joskus myös se seisoo niin että sillä on kolmekin jalkaa samaan aikaan vedessä, ei tosin samassa ämpärissä, vaan kun niillä on kaksi sankoa vierekkäin, niin Rapsu käyttää tilaisuutensa hyväksi. Pitäisi varmaan kokeilla joskus uittamista ponin kanssa, se homma olisi varmasti mieluisaa sen mielestä.
- Yleensä maastossa Rapsu ei pelkää isoja esineitä esim.isoja kasvihuoneita, autotiellä meneviä busseja tai paikallaan olevia työkoneita. Vaan se pelkää tien reunassa olevaa monttua ja kentällä se välillä säpsähtää kun perhonen tulee puskasta tai pikkulintu lentää vähän matkan päässä. Eli poni pelkää tyhmiä pikku asioita, esim. mainoskylttejä jotka ovat maassa.
- Rapsu on todella kiinnostunut taivaalla lentävistä asioista esimerkiksi: lentokoneista, lintuparvista ja kuumailmapalloista. Se tuijottaa kaula suorana ja silmät suurina aina kun joku lentää taivaalla. Poni on muutenkin tosi utelias ja se kuulee ja näkee kaiken, se on välillä rasittavaa ainakin ratsastuksen aikana kun jokaista autoa pitää tarkastella ja aina pitää myös tarkistaa että kaverit on tallella.
- Poni rakastaa kun sen korvaa rapsutetaan pääharjalla, se alkaa nojailemaan ihmiseen ja silmät menee kiinni, se ei niin paljon tykkää esim. kaulan rapsutuksesta niinkuin monet toiset hepat. Kun vaikka löytää ponista hyttysenpiston ja alkaa rapsuttamaan sitä, niin Rapsu alkaa humpsimaan huulillaan, se on kyllä koomisen näköistä kun se vain yrittäisi saada syötyä ilmaa huulillaan. Rapsu myös tykkää kun hieroo takajalkoja polven yläpuolelta. Silloin se alkaa lepuuttamaan takajalkaansa, se on rentona ja silmän menee kiinni.
- Rapsu on tosi nopea kävelijä esim. kun ollaan hakemassa Rapsua ja Roomaa laitumelta ja vaikka Rapsu on paljon pienempi kun kaverinsa, niin silti se menee noin viisi metriä Rooman edellä, kun se on taas tosi hidas kävelijä.
Pitkästä aikaa sain aikaseksi lähteä ilman satulaa metsään.
Jos sinulla olisi jotain toivepostauksia mielessä tai jos haluaisit tallivideopostauksia, niin kerro ihmeessä kommenttiboksiin!
<3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti